piikkikasvi
Saharan artistit

.

Piikkikasvi Agency Oy
Puh: +358-9-6859 321
E-mail: info@piikkikasvi.fi


Sahara Oy
Puh: +358-9-6859 321
E-mail: info@piikkikasvi.fi

Siiri Nordin

 

Siiri NordinSiiri and the Sweets

Rakkaudesta jazz-iskelmään!

Siiri Nordinin tuorein trioprojekti tuo lavoille jazz-iskelmän kulta-ajan kauneimmat kappaleet Carolasta ja Laila Kinnusesta aina The Driftersiin saakka. Uudet, tyylikkäät sovitukset esittelevät ennennäkemättömiä puolia Nordinin jazziin taipuvasta äänestä.

Rakkaudella ja huolella suunniteltu biisilista tarjoilee vauhdikkaan tanssimeiningin lisäksi myös herkkiä tulkintoja 1950-ja 60-lukujen taidokkaimmista kotimaisista sävellyksistä ja käännös-iskelmistä. Setissä kuullaan myös muutama unohtumaton ulkomainen kappale sekä uusia sovituksia Nordinin omasta tuotannosta.

Esitys on kuin aikamatka jota leimaa ennen kaikkea huolettomuus ja herttaisen viaton suhde syntiseen jazz-musiikkiin. Nordinin kanssa keikoille lähtevät hänen veljensä Boris Nordin, jonka herkullista kitarointia on kuultu aiemmin mm. Reino and the Rhinos- orkesterissa, sekä basistilegenda Mitja Tuurala joka on vaikuttanut Nordinin rinnalla jo pitkään. Näiden herrojen käsissä syntyneet sovitukset takaavat kutkuttavan grooven ja musiikille uskollisen kokonaisuuden jonka kruunaa Siiri Nordinin taianomainen ääni.

 

Keikat

22-Pistepirkko

  • Ei keikkoja ennen kesää.
  •        PK Keränen - soolo

  • 16.03 Pori, Kulttuurikulma

           PK Keränen & Janko Manneh - duo

  • Ei keikkoja tällä periodilla

51koodia

  • Ei keikkoja tällä periodilla, ehkä myöhemmin tänä vuonna.

Saara Aalto

  • 25.02 Oulu, Uusi Seurahuone

Aavikko

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Accu

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Ilkka Alanko Orchestra

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Judge Bone

  • Ei keikkoja tällä periodilla

The Duke

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Eläkeläiset

  • 14.03 Kuopio, Henry's
  • 15.03 Joensuu, Kerubi
  • 16.03 Tampere, Pakkahuone (kera Stam1nan)
  • 17.03 Turku, Klubi
  • 18.03 Helsinki, Tavastia

Fat Beat Sound System

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Giant Robot

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Hevein

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Honey B. & T-Bones

Maarit ja Sami Hurmerinta

  • 03.02 Klaukkala, Pihvimylläri
  • 14.03 Mikkeli, BistroBar/Vaakuna

Jason muuttaa taivaaseen

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Mikko Joensuu

  • 22.02 Korjaamo, Helsinki

Kelpo pojat

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Kumikameli

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Antti Lainas

  • 23.03 Porvoo, Wanha Apoteekki (soolo)
  • 24.03 Porvoo, Amarillo (soolo)

Neljä Ruusua

  • 2012 liikkuu.

Siiri Nordin

  • 03.02 Pyhätunturi, Winter Unplugged (Siiri & the Sweets)
  • 28.03 Lahti, Teerenpeli
  • 29.03 Oulu, 45special (Siiri & the Sweets)
  • 30.03 Raahe, Club Flirt (Siiri & the Sweets)
  • 31.03 Jyväskylä, Poppari

Sami Pitkämö

  • 11.02 Pori, Kulttuurikulma (soolo)
  • 17.02 Kajaani, Kaukametsän sali (solisti)
  • 18.02 Kuusamo, Kuusamotalo   (solisti)
  • 12.02 Harjavalta, Harjavalta Sali (Sami Pitkämön & Lenni-Kalle Taipaleen yhtye)
  • 10.03 Raisio, Kauppakeskus Mylly (trio)

Tuomari Nurmio

  • 11.02 Kotka, Bujashaka Klubi (soolo)
  • 24.02 Jyväskylä, Hoviraitti (soolo)
  • 03.03 Tampere, TTT-klubi (soolo)
  • 15.03 Oulu, Teatteri Rio (yksinäiset illat)
  • 23.03 Turku, Linnateatteri (Dumari ja Spuget)

Radiopuhelimet

  • 17.02 Tampere, Vastavirta
  • 18.02 Helsinki, Aleksanterin teatteri, Yksinäiset Illat
  • 30.03 Tampere, Telakka
  • 20.04 Helsinki, Bari Loose

Sauruxet

  • 22.02 Levi, Hullu Poro Areena
  • 23.02 Ylläs, Lapin Kulta Live Club Ravintola Taiga
  • 24.02 Kuusamo, Kuusamotalo
  • 25.02 Rovaniemi, Night & Live Tivoli
  • 27.02 Levi, Hullu Poro Areena
  • 04.03 Turku, VP-Brankku
  • 11.03 Harjavalta, V2
  • 18.03 Sotkamo, Naapurivaaran Huvikeskus
  • 25.03 Lahti, Pesäkallio
  • 01.04 Kuopio, Musiikkikeskus
  • 03.04 Mikkeli, Mikaeli

Sir Elwoodin hiljaiset värit

  • 17.02 Pori, Rakastajat teatteri (duo)
  • 18.02 Turku, Linnateatteri (duo)
  • 02.03 Vantaa, Old Story (duo)
  • 03.03 tba (duo)
  • 17.03 Rauma, Bar Hovi (duo)
  • 27.04 Jyväskylä, Hoviraitti (duo)
  • 28.04 Helsinki, Bar 52 (duo)

Suurlähettiläät

  • Ei keikkoja

           Jussu

  • 25.02 Pori, Kulttuurikulma

Lenni-Kalle Taipale

  • 03.02 Pyhätunturi, Pyhä Unplugged (Lenni-Kalle Taipale & SVY)
  • 04.02 Pyhätunturi, Pyhä Unplugged (Lenni-Kalle Taipale & SVY)
  • 12.02 Harjavalta, Harjavalta Sali (Sami Pitkämön & Lenni-Kalle Taipaleen yhtye)

Tanssiorkesteri Lossimies

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Topmost

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Veeti

  • 24.02 Joutseno, Penny Night (band)
  • 29.03 Espoo, Karatalo (duo)
  • 31.03 Masku, Ravintola Fortuna (duo)
  • 06.04 Läyliäinen, Ullan Baari
  • 07.04 Tampere, Ravintola Kivenheitto (duo)
  • 27.04 Pori, Promenade sali (band)

Weera

  • Ei keikkoja tällä periodilla

Lisätiedot

Kotisivut
siirinordin.fi

MySpace
myspace.com/siirinordinmusic

Julilste
Siiri and Sweets juliste.jpg

Lavakartta
- - -

Tekninen Raideri
- - -

Muuta
- - -


Myyjä

Sanna Kylmälä
Ohjelmamyyjä
Puh. 09-6859 321
Fax. 09-6859 3224
gsm 045-851 9099
sanna.kylmala@piikkikasvi.fi