Husky Rescue
Sitten vuonna 2004 julkaistun Country Falls -debyyttialbumin on Husky Rescue -yhtye kerännyt huomiota yhtenä viehättävimmistä kotimaisista yhtyeistä. Pop-musiikkia, elektro-, folk- ja country-melodioita yhdistelevä suomalainen kuusikko on tullut tunnetuksi musiikista, joka ammentaa vaikutteita niin popkulttuurista, elokuvamaailmasta - David Lynchin, Jim Jarmuchin ja Lukas Moodyssonin "Kimpassa" estetiikasta kuin suomalaisen luonnon raikkaudesta.
Husky Rescue, eli kitaristi Miika Colliander, kosketinsoittajat Ville Riippa sekä Maria Ilmoniemi, rumpali Anssi Sopanen, basisti/lauluntekijä Marko Nyberg ja laulaja Reeta Vestman ovat keränneet ihailijoita ainutlaatuisella herkällä yhdistelmällä Vestmanin soljuvan kaunista laulua lähes hypnoottisiin melodioihin.
Tätä kaikkea on myös tammikuussa 2010 julkaistulla yhtyeen odotetulla kolmannella studioalbumilla, jolla yhtye repäisee kuulijansa hetkeksi hektisestä arjesta. Ship Of Light –nimeä kantavan albumin ensimmäinen singlelohkaisu on radiohin lokakuussa toimitettu We Shall Burn Bright –kappale.
Alkujaan Marko Nybergin studioprojektista lähtenyt Husky Rescue kasvoi debyyttialbumin julkaisun jälkeen kokonaiseksi livebändiksi, joka on viimeisten vuosien aikana kiertänyt laajalti ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, sekä esiintynyt mm. Lollapalooza- ja Glastonbury-festivaaleilla. Yhtye on aiemmin julkaissut kaksi albumia - kriitikoiden kehuma Country Falls julkaistiin vuonna 2004, jota seurasi Ghost Is Not Real -albumi kolme vuotta myöhemmin.
Keikat
22-Pistepirkko
- Ei keikkoja ennen kesää.
- 16.03 Pori, Kulttuurikulma
PK Keränen - soolo
- Ei keikkoja tällä periodilla
PK Keränen & Janko Manneh - duo
51koodia
- Ei keikkoja tällä periodilla, ehkä myöhemmin tänä vuonna.
Saara Aalto
- 25.02 Oulu, Uusi Seurahuone
Aavikko
- Ei keikkoja tällä periodilla
Accu
- Ei keikkoja tällä periodilla
Ilkka Alanko Orchestra
- Ei keikkoja tällä periodilla
Judge Bone
- Ei keikkoja tällä periodilla
The Duke
- Ei keikkoja tällä periodilla
Eläkeläiset
- 14.03 Kuopio, Henry's
- 15.03 Joensuu, Kerubi
- 16.03 Tampere, Pakkahuone (kera Stam1nan)
- 17.03 Turku, Klubi
- 18.03 Helsinki, Tavastia
Fat Beat Sound System
- Ei keikkoja tällä periodilla
Giant Robot
- Ei keikkoja tällä periodilla
Hevein
- Ei keikkoja tällä periodilla
Honey B. & T-Bones
- Tarkista keikkatilanne täältä
Maarit ja Sami Hurmerinta
- 03.02 Klaukkala, Pihvimylläri
- 14.03 Mikkeli, BistroBar/Vaakuna
Jason muuttaa taivaaseen
- Ei keikkoja tällä periodilla
Mikko Joensuu
- 22.02 Korjaamo, Helsinki
Kelpo pojat
- Ei keikkoja tällä periodilla
Kumikameli
- Ei keikkoja tällä periodilla
Antti Lainas
- 23.03 Porvoo, Wanha Apoteekki (soolo)
- 24.03 Porvoo, Amarillo (soolo)
Neljä Ruusua
- 2012 liikkuu.
Siiri Nordin
- 03.02 Pyhätunturi, Winter Unplugged (Siiri & the Sweets)
- 28.03 Lahti, Teerenpeli
- 29.03 Oulu, 45special (Siiri & the Sweets)
- 30.03 Raahe, Club Flirt (Siiri & the Sweets)
- 31.03 Jyväskylä, Poppari
Sami Pitkämö
- 11.02 Pori, Kulttuurikulma (soolo)
- 17.02 Kajaani, Kaukametsän sali (solisti)
- 18.02 Kuusamo, Kuusamotalo (solisti)
- 12.02 Harjavalta, Harjavalta Sali (Sami Pitkämön & Lenni-Kalle Taipaleen yhtye)
- 10.03 Raisio, Kauppakeskus Mylly (trio)
Tuomari Nurmio
- 11.02 Kotka, Bujashaka Klubi (soolo)
- 24.02 Jyväskylä, Hoviraitti (soolo)
- 03.03 Tampere, TTT-klubi (soolo)
- 15.03 Oulu, Teatteri Rio (yksinäiset illat)
- 23.03 Turku, Linnateatteri (Dumari ja Spuget)
Radiopuhelimet
- 17.02 Tampere, Vastavirta
- 18.02 Helsinki, Aleksanterin teatteri, Yksinäiset Illat
- 30.03 Tampere, Telakka
- 20.04 Helsinki, Bari Loose
Sauruxet
- 22.02 Levi, Hullu Poro Areena
- 23.02 Ylläs, Lapin Kulta Live Club Ravintola Taiga
- 24.02 Kuusamo, Kuusamotalo
- 25.02 Rovaniemi, Night & Live Tivoli
- 27.02 Levi, Hullu Poro Areena
- 04.03 Turku, VP-Brankku
- 11.03 Harjavalta, V2
- 18.03 Sotkamo, Naapurivaaran Huvikeskus
- 25.03 Lahti, Pesäkallio
- 01.04 Kuopio, Musiikkikeskus
- 03.04 Mikkeli, Mikaeli
Sir Elwoodin hiljaiset värit
- 17.02 Pori, Rakastajat teatteri (duo)
- 18.02 Turku, Linnateatteri (duo)
- 02.03 Vantaa, Old Story (duo)
- 03.03 tba (duo)
- 17.03 Rauma, Bar Hovi (duo)
- 27.04 Jyväskylä, Hoviraitti (duo)
- 28.04 Helsinki, Bar 52 (duo)
Suurlähettiläät
- Ei keikkoja
- 25.02 Pori, Kulttuurikulma
Jussu
Lenni-Kalle Taipale
- 03.02 Pyhätunturi, Pyhä Unplugged (Lenni-Kalle Taipale & SVY)
- 04.02 Pyhätunturi, Pyhä Unplugged (Lenni-Kalle Taipale & SVY)
- 12.02 Harjavalta, Harjavalta Sali (Sami Pitkämön & Lenni-Kalle Taipaleen yhtye)
Tanssiorkesteri Lossimies
- Ei keikkoja tällä periodilla
Topmost
- Ei keikkoja tällä periodilla
Veeti
- 24.02 Joutseno, Penny Night (band)
- 29.03 Espoo, Karatalo (duo)
- 31.03 Masku, Ravintola Fortuna (duo)
- 06.04 Läyliäinen, Ullan Baari
- 07.04 Tampere, Ravintola Kivenheitto (duo)
- 27.04 Pori, Promenade sali (band)
Weera
- Ei keikkoja tällä periodilla
Lisätiedot
Kotisivut MySpace Muuta |
Kanavalista Tekninen Raideri Muuta |
Myyjä
Kari Pössi
Ohjelmamyyjä
Puh. 09-6859 3221
Fax. 09-6859 3224
gsm 050-5641 950
kari.possi@piikkikasvi.fi
