Honey B. & T-Bones
HONEY B. & T-BONES: KOSMISTA ROCKBLUESIA TELLUKSELTA
Ei mitään tavanomaista ränttätänttää, vaan väkevä cocktail, jossa 1960-luvun San Franciscon psykedelia kohtaa Mississippi-bluesin autotallissa tositarkoituksella. Aija ”Honey B” Puurtisen paksut bassolinjat ja Jaska Lukkarisen funkysti rullaava rumputyö muuraavat talon, jossa Bluesministeri Kuloniemen slide ei ota vankeja. Herkun kruunaa Honey B. Puurtisen Memphis Minnien atomiaikaan päivittävä laulu.
Blues ei ole teinien laji, se tulee elämänkokemuksesta. Honey B. & T-Bones on keikkaillut pitkin Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa neljännesvuosisadan ja homma on hallussa.Tähän sisältyy myös aikanaan ahkerimmin ulkomailla keikkailleen suomalaisyhtyeen maine. Töitä on tehty mm. harpisti Gary Primichin, kitaramestari Mel Brownin ja UMO:n kanssa. Nykyään T-Luut säestävät myös Tuomari Nurmiota. Bändin tyyli on kypsynyt puhtaasta juuribluesista rokkaavan R&B:in ja psykedelisesti kokeilevan rockin kautta toukokuussa 2009 julkaistun Alien Blues –albumin kosmisen kaleidoskooppiseen rockbluesiin.
Alien Blues on yhtyeen 12. albumi on samalla sen tähänastinen taiteellinen päätyö. Albumi heijastelee maailman menoa vuonna 2009. Omien sävellysten ohella kiekko sisältää myös yhden Tuomari Nurmion kanssa yhteistyössä kirjoitetun raidan (”Fresh Up The Well”) sekä bändin läheisen ystävän, edesmenneen Gary Primichin sanoittaman testamentinomaisen ”Superman”-hymnin. Levyn nimibiisi puolestaan voi kertoa yhtä hyvin humanoidista kuin maahanmuuttajasta, Kappale ”Everybody’s Carrying a Gun” taas selittänee itse itsensä.
Honey B. & T-Bones -kokoonpano 2009:
-Aija ”Honey B.” Puurtinen, basso ja laulu
- Esa Kuloniemi, kitara ja laulu
-Jaska Lukkarinen, rummut ja laulu
Keikat
22-Pistepirkko
- 24.02 Helsinki, Nosturi
- 25.02 Tampere, Akun Tehdas
- 26.02 Tallinna, Rock Cafe, Naapurivisa
- 27.03 Tampere, Vastavirta Klubi
- 08.05 Porvoo, Bar Soho
51koodia
- Ei keikkoja tällä periodilla
Aavikko
- 20.03 Jyväskylä, Lutakko
Accu
- Ei keikkoja tällä periodilla
Ilkka Alanko
- 19.03 Helsinki, Presidentti Klubi
- 20.03 Joensuu, Riverside
- 26.03 Vantaa, Tulisuudelma
- 01.04 Tahko, Piazza
Judge Bone
- Ei keikkoja tällä periodilla
The Duke
- Ei keikkoja tällä periodilla
Eläkeläiset
- 12.03 Vantaa, Tulisuudelma
- 13.03 Puola, Wytwornia Filmow Fabularnych, Wroclaw
- 25.03 Tallinna, Rock Cafe
- 12.05 Helsinki, Nosturi
- 13.05 Kerava, Wanha Kino
Eternal Erection
- 05.03 Helsinki, Tavastia
Fat Beat Sound System
- Ei keikkoja tällä periodilla
Giant Robot
- Ei keikkoja tällä periodilla
Hevein
- Ei keikkoja tällä periodilla
Husky Rescue
- Ei keikkoja tällä periodilla
Kim Herold
- Ei keikkoja tällä periodilla
Maarit ja Sami Hurmerinta
- 10.04 Savonlinna, Wanha Casino
Jason muuttaa taivaaseen
- Ei keikkoja tällä periodilla
Joensuu 1685
- 26.03 Turku, Klubi
Kelpo pojat
- Ei keikkoja tällä periodilla
Tuure Kilpeläinen
- Ei keikkoja tällä periodilla
Kumikameli
- 02.04 Helsinki, Nosturi
Lemmenpyssyt
- Ei keikkoja tällä periodilla
Naked
- Ei keikkoja tällä periodilla
Neljä Ruusua
- Ei keikkoja ainakaan tänä vuonna
Siiri Nordin
- Ei keikkoja tällä periodilla
Markus Nordenstreng
- Ei keikkoja tällä periodilla
Tuomari Nurmio
- 24.02 Helsinki, Nosturi (soolo)
- 26.02 Tallinna, Rock Cafe, Naapurivisa (soolo)
- 10.04 Lahti, Vanha Juko / Runorock (soolo)
Radiopuhelimet
- 20.03 Jyväskylä, Lutakko
- 09.04 Raahe, Rytmikellari
- 15.04 Turku, Lopunajan Festivaali
- 16.04 Hämeenlinna, Verkkatehdas / Suisto-klubi
- 17.04 Tampere, Vastavirta Klubi
- 22.04 Helsinki, Tavastia
- 24.04 Joensuu, Kellari
- 07.05 Kuopio, Henry´s Pub
Sir Elwoodin hiljaiset värit
- 17.04 Seinäjoki, Du:ni (duo)
- 22.04 Turku, Rento Bar (duo)
- 24.04 Pori, Kulttuuritehdas Kehräämö (duo)
Suburban tribe
- 23.04 Helsinki, Tavastia
Suurlähettiläät
- 19.03 Salo, Rikala
- 20.03 Valkeakoski, Waltikka
- 25.03 Kuopio, Puijonsarvi
- 26.03 Kuusamo, Hotelli Kuusamo
- 27.03 Levi, Hullu Poro Areena
- 29.03 Levi, Hullu Poro Areena
- 31.03 Ruka, Ski Bistro
- 01.04 Pyhätunturi, Hotelli Pyhätunturi
- 02.04 Ruka, Ski Bistro
- 21.05 Forssa, Ravintola Status
- 22.05 Turku, Naisten Kuntovitonen
Lenni-Kalle Taipale
- 10.03 Helsinki, Vltava (Samin & Lennin Semijukebox)
- 13.03 Porvoo, Amarillo (Samin & Lennin Semijukebox)
- 17.03 Helsinki, Kaksi Kanaa (Samin & Lennin Semijukebox)
- 07.04 Helsinki, Vltava (Samin & Lennin Semijukebox)
- 09.04 Helsinki, Kaksi Kanaa (Samin & Lennin Semijukebox)
- 10.04 Porvoo, Amarillo (Samin & Lennin Semijukebox)
- 04.05 Yksityistilaisuus
- 08.05 Pori, Cafe Jazz
Veeti
- 04.03 Yksityistilaisuus
- 12.03 Turku, Rento Bar (band)
- 19.03 Yksityistilaisuus
- 23.03 Yksityistilaisuus
- 26.03 Helsinki, Presidentti Club (band)
- 09.04 Kuopio, Henry's Pub (band)
- 17.04 Pieksämäki, Savonsolmu (band)
- 18.04 Pieksämäki, Pieksämäen messut (duo)
- 22.04 Levi, Hulluporo Areena (band)
- 23.04 Tornio, Kaupunginhotelli (band)
- 24.04 Oulu, Nightclub Tähti (band)
- 05.05 Yksityistilaisuus
- 07.05 Vantaa, Tulisuudelma (band)
- 09.05 Raahe, Raahesali (band)
- 15.05 Rovaniemi, Rovaniemi Blues (duo)
Lisätiedot
Kotisivut MySpace Kuvia |
Lavakartta Tekninen Raideri Muuta |
Myyjä
Kari Pössi
Ohjelmamyyjä
Puh. 09-6859 3221
Fax. 09-6859 3224
gsm 050-5641 950
kari.possi@piikkikasvi.fi

