Aavikko
Syntetisaattoriyhtye Aavikko perustettiin lähes 15 vuotta sitten Siilinjärvellä, Pohjois-Savossa, musikaalisesti luovien ja idearikkaitten, tuolloin vielä teini-ikäisten poikien toimesta.
Kuluneiden vuosien aikana Aavikko on pitänyt lukuisia konsertteja sekä kiertueita ympäri maailmaa ja saavuttanut ystäviä eri ikiä ja sukupuolta edustavista kansalaisista. Yhtye on tunnettu myös useista television viihdeohjelmiin tekemistään tarttuvista tunnusmusiikeista.
Aavikon viimeisin, neljäs albumi ”Novo Atlantis” jatkaa yhtyeen mielenkiintoista ekskursiota futuristiseen äänimaailmaan kappaleilla, jotka on nimetty tieteen ja musiikin yhteisellä kiellä, latinalla.
Erilaiset genrethän eivät ole ikinä olleet esteitä yhtyeille, jotka ovat saavuttaneet näkemyksellisyyden asteen. ”Novo Atlantis” kuuluu niihin levyihin, joiden kohdalla tullaan jälleen kehittelemään uusia termejä sfääriteknosta tuomiopäivädiskoon, eikä ihme, sillä levyllä yhdistyvät hyvin tarkoituksenmukaisesti lämmin analogisten syntetisaattorien sointi latinalaiseen sanastoon sekä tanssittava beat legendaarisiin antiikin historian tarinoihin.
Keikat
22-Pistepirkko
- Ei keikkoja ennen kesää.
- 16.03 Pori, Kulttuurikulma
PK Keränen - soolo
- Ei keikkoja tällä periodilla
PK Keränen & Janko Manneh - duo
51koodia
- Ei keikkoja tällä periodilla, ehkä myöhemmin tänä vuonna.
Saara Aalto
- 25.02 Oulu, Uusi Seurahuone
Aavikko
- Ei keikkoja tällä periodilla
Accu
- Ei keikkoja tällä periodilla
Ilkka Alanko Orchestra
- Ei keikkoja tällä periodilla
Judge Bone
- Ei keikkoja tällä periodilla
The Duke
- Ei keikkoja tällä periodilla
Eläkeläiset
- 14.03 Kuopio, Henry's
- 15.03 Joensuu, Kerubi
- 16.03 Tampere, Pakkahuone (kera Stam1nan)
- 17.03 Turku, Klubi
- 18.03 Helsinki, Tavastia
Fat Beat Sound System
- Ei keikkoja tällä periodilla
Giant Robot
- Ei keikkoja tällä periodilla
Hevein
- Ei keikkoja tällä periodilla
Honey B. & T-Bones
- Tarkista keikkatilanne täältä
Maarit ja Sami Hurmerinta
- 03.02 Klaukkala, Pihvimylläri
- 14.03 Mikkeli, BistroBar/Vaakuna
Jason muuttaa taivaaseen
- Ei keikkoja tällä periodilla
Mikko Joensuu
- 22.02 Korjaamo, Helsinki
Kelpo pojat
- Ei keikkoja tällä periodilla
Kumikameli
- Ei keikkoja tällä periodilla
Antti Lainas
- 23.03 Porvoo, Wanha Apoteekki (soolo)
- 24.03 Porvoo, Amarillo (soolo)
Neljä Ruusua
- 2012 liikkuu.
Siiri Nordin
- 03.02 Pyhätunturi, Winter Unplugged (Siiri & the Sweets)
- 28.03 Lahti, Teerenpeli
- 29.03 Oulu, 45special (Siiri & the Sweets)
- 30.03 Raahe, Club Flirt (Siiri & the Sweets)
- 31.03 Jyväskylä, Poppari
Sami Pitkämö
- 11.02 Pori, Kulttuurikulma (soolo)
- 17.02 Kajaani, Kaukametsän sali (solisti)
- 18.02 Kuusamo, Kuusamotalo (solisti)
- 12.02 Harjavalta, Harjavalta Sali (Sami Pitkämön & Lenni-Kalle Taipaleen yhtye)
- 10.03 Raisio, Kauppakeskus Mylly (trio)
Tuomari Nurmio
- 11.02 Kotka, Bujashaka Klubi (soolo)
- 24.02 Jyväskylä, Hoviraitti (soolo)
- 03.03 Tampere, TTT-klubi (soolo)
- 15.03 Oulu, Teatteri Rio (yksinäiset illat)
- 23.03 Turku, Linnateatteri (Dumari ja Spuget)
Radiopuhelimet
- 17.02 Tampere, Vastavirta
- 18.02 Helsinki, Aleksanterin teatteri, Yksinäiset Illat
- 30.03 Tampere, Telakka
- 20.04 Helsinki, Bari Loose
Sauruxet
- 22.02 Levi, Hullu Poro Areena
- 23.02 Ylläs, Lapin Kulta Live Club Ravintola Taiga
- 24.02 Kuusamo, Kuusamotalo
- 25.02 Rovaniemi, Night & Live Tivoli
- 27.02 Levi, Hullu Poro Areena
- 04.03 Turku, VP-Brankku
- 11.03 Harjavalta, V2
- 18.03 Sotkamo, Naapurivaaran Huvikeskus
- 25.03 Lahti, Pesäkallio
- 01.04 Kuopio, Musiikkikeskus
- 03.04 Mikkeli, Mikaeli
Sir Elwoodin hiljaiset värit
- 17.02 Pori, Rakastajat teatteri (duo)
- 18.02 Turku, Linnateatteri (duo)
- 02.03 Vantaa, Old Story (duo)
- 03.03 tba (duo)
- 17.03 Rauma, Bar Hovi (duo)
- 27.04 Jyväskylä, Hoviraitti (duo)
- 28.04 Helsinki, Bar 52 (duo)
Suurlähettiläät
- Ei keikkoja
- 25.02 Pori, Kulttuurikulma
Jussu
Lenni-Kalle Taipale
- 03.02 Pyhätunturi, Pyhä Unplugged (Lenni-Kalle Taipale & SVY)
- 04.02 Pyhätunturi, Pyhä Unplugged (Lenni-Kalle Taipale & SVY)
- 12.02 Harjavalta, Harjavalta Sali (Sami Pitkämön & Lenni-Kalle Taipaleen yhtye)
Tanssiorkesteri Lossimies
- Ei keikkoja tällä periodilla
Topmost
- Ei keikkoja tällä periodilla
Veeti
- 24.02 Joutseno, Penny Night (band)
- 29.03 Espoo, Karatalo (duo)
- 31.03 Masku, Ravintola Fortuna (duo)
- 06.04 Läyliäinen, Ullan Baari
- 07.04 Tampere, Ravintola Kivenheitto (duo)
- 27.04 Pori, Promenade sali (band)
Weera
- Ei keikkoja tällä periodilla
Lisätiedot
Kotisivut MySpace Bio |
Lavakartta Tekninen raider ja lavakartta Muuta |
Myyjä
Sanna Kylmälä
Ohjelmamyyjä
Puh. 09-6859 321
Fax. 09-6859 3224
gsm 041-7040 769
sanna.kylmala@piikkikasvi.fi
